Kaikki kirjoittajan Matias artikkelit

Valkokastike

Ainekset:

  • 2 rkl voita
  • 1/2 dlvehnäjauhoja
  • 4 dl maitoa
  • Ripaus pippuria
  • 1/2 tl suolaa

Ohje:

  1. Sulata voi kattilassa.
  2. Lisää jauhot ja kiehauta.
  3. Lisää maito ohuena nauhana ja sekoita kastike tasaiseksi.
  4. Anna kiehua vähän aikaa.
  5. Mausta suolalla ja pippurilla

Kalan kanssa sopivan kastikkeen saat lisäämällä kastikkeen joukkoon keitettyä kananmunaa hakkeena.

Amerikkalaiset pannukakut

Ainekset:

– 3munaa

  • 3 munaa
  • 3 rkl fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa
  • 5dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ tl suolaa
  • 2-3 dl maitoa
  • 2 dl piimää tai kermaviiliä
  • ½ dl voisulaa tai öljyä

Valmistusohje

  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.
  2. Paista pienellä munakas- tai blinipannulla paksuja, vajaan senttimetrin paksuisia lettuja. Kuumenna pannu ensin kunnolla ja laske sen jälkeen levyn tehoa asentoon 1-3, sillä taikinassa on sokeria, joka ottaa väriä helposti. Käytä paistamiseen rasvaa. Perinteinen lettupannukin kelpaa, mutta ihan amerikkalaiseen pannukakkukokoon ei näin päästä.
  3. Annostele tavalliseen lettupannuun mahdollisimman paksulti taikinaa. Tarjoile juoksevan hunajan tai vaahterasiirapin sekä kermavaahdon kanssa.

Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

https://www.myllynparas.fi/reseptit/amerikkalaiset-pannukakut

New York Cheesecake

Pohja:

  • 200 g Digestive-keksejä
  • 150 g voita

Täyte:

  • 600 g Philadelphiaa
  • 3 dl sokeria
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 200 g ranskankermaa
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 2 tl sitruunamehua

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ne sitten keskenään ja painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi tiiviiksi kerrokseksi. Esipaista pohjaa 165-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia.

Tee seuraavaksi täyte sekoittamalla tuorejuusto, sokeri ja vehnäjauhot keskenään. Lisää seokseen kananmunat yksitellen ja sekoita aina välissä. Lisää lopuksi vielä ranskankerma, vaniljasokeri ja sitruunamehu.

Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja kopauta vuokaa pari kertaa pöytää vasten. Näin saat ilmakuplat kaikkoamaan eikä kakku halkea niin helposti.

Paista kakkua 165-asteisessa uunissa tunti. Sammuta sitten uuni ja jätä sen luukku raolleen. Anna kakun kypsyä jälkilämmössä vielä toinen tunti. Tämänkin pitäisi estää kakun pinnan halkeaminen.

Juustokakku maistuu parhaalta seuraavana päivänä, joten jos vaan mitenkään maltat, anna sen muhia jääkaapissa yön yli ja herkuttele vasta sitten. Parhaalta juustokakku maistuu marjojen kanssa.

Tämä Tasty Travelissimon Martinan juustokakkuohje on toistaiseksi paras, joka ollaan kokeiltu.

https://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2016/11/10/new-york-cheesecake/

Appelsiinipestopasta

  • 2 kpl appelsiineja
  • 1 kpl valkosipulinkynsi
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 100g manteleita
  • 1 ruukku basilikaa
  • 35 g kapriksia (pikkupurkki)
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • Tuorepastaa
  • Savuporomeetvurstia

Valmistusohje:

1. Kuori appelsiinit terävällä veitsellä hedelmälihan ja kuoren välistä. Paloittele appelsiinit tehosekoittimen kulhoon. Kuori ja viipaloi valkosipulin kynsi ja purista sitruunamehu appelsiinien joukkoon. Lisää loput peston aineksista ja soseuta tasaiseksi.

2. Anna peston maistua jääkaapissa vähän aikaa. Se säilyy siellä kolmekin päivää.

3. Keitä pasta ja kuutioi meetvursti. Sekoita pesto pastaan. Tarjoa meetvurstikuutiot erikseen pastan päälle laitettavaksi.

Resepti saatu Herkun lihatiskiltä.

Helppo tonnikalapasta

pastaa (laita ruokaan kaikki pussien loput, n. 500g)

1-2 prk säilyketonnikalaa

1 tölkki valmista pastakastiketta

1 tölkki kirsikkatomaatteja

vettä tölkkien huuhteluun

1 pkt mozzarellaa

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

juustoraastetta

Ripaus pippuria

kuivattua basilikaa tai timjamia

Ohje:

1. Laita kaikki raaka-aineet uunivuokaan ja sekoita varovasti.

2. Ripottele päälle juustoraaste

3. Paista noin 175 asteessa noin 45 minuuttia.

https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/8bf7bf38-9327-4f1e-a34f-07931843a4a2

Raita

Ainekset:

  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • Pala (10 cm) kurkkua suikaleina tai samansuuruinen lohko cantaloupe-melonia kuutioituna
  • 2 tl juoksevaa hunajaa
  • 2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
  • ½ tl juustokuminaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • ½ tl suolaa tai maun mukaan
  • mustapippuria myllystä
  1. Sekoita jogurttiin kaikki ainekset.
  2. Anna kastikkeen olla jääkaapissa maustumassa jonkin aikaa ennen tarjoilua. Tarjoa liha- ja pataruokien kanssa.

Raita

Channa Masala

Ainekset:

  • 2 tölkkiä kikherneitä
  • 2 sipulia
  • 5 cm inkivääriä raastettuna
  • 8 valkosipulinkynttä
  • 1 tlk paseerattua tomaattia
  • 1,5 dl kookosmaitoa
  • 2 tl kurkumaa
  • 1 rkl chilimausteseosta
  • 2 rkl juustokuminaa
  • 2 tl jauhettua korianteria
  • 2 tl garam masalaa
  • Suolaa maun mukaan
  1. Kaada kikherneet valumaan siivilään.
  2. Mittaa mausteet pieneen kuppiin.
  3. Lämmitä öljy pannulla. Lisää inkivääri, valkosipuli ja sipuli. Kuullota hyvin.
  4. Lisää tomaattisose ja kiehauta. Lisää kookosmaito ja kaikki kuivat mausteet. Sekoita hyvin.
  5. Lisää kikherneet ja sekoita.
  6. Hauduta 5 minuuttia ja tarkista suola ja mausteet. Lisää tarvittaessa.
  7. Tarjoile riisin ja raitan kanssa.

Muokattu tästä:

http://www.archanaskitchen.com/chickpea-coconut-milk-curry-recipe/amp

Raviolilasagne

Ainekset (4–6 annosta)

  • 2 pkt (à 250 g)pinaatti-ricottaravioleja
  • 1 ps (65 g)pinaattia
  • 2 (à 125 g)mozzarellajuustoa
  • 1 rs (250 g)kirsikka- tai miniluumutomaatteja
  • 1 prk (400 g)pastakastiketta
  • 1 prk (400 g)arrabbiata-pastakastiketta
  • 2 dlpecorino- tai parmesaanijuustoa raastettuna

Lisäksi 

  • 1 rkubasilikaa (tai 50 g babypinaattia)
  1. Huuhtele ja kuivaa pinaatit. Poista kovat lehtiruodit tarvittaessa. Valuta ja viipaloi mozzarellat. Sekoita pastakastikkeet keskenään.
  2. Levitä kolmasosa kastikkeesta uunivuoan pohjalle. Levitä päälle puolet ravioleista ja pinaateista sekä kolmasosa tomaateista, mozzarellaviipaleista ja juustoraasteesta.
  3. Lisää taas kolmasosa kastikkeesta, loput raviolit ja pinaatit sekä kolmasosa tomaateista, mozzarellaviipaleista ja juustoraasteesta.
  4. Lisää päälle vielä loput pastakastikkeesta, tomaateista, mozzarellaviipaleista sekä juustoraasteesta.
  5. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä. Tarjoa basilikan tai babypinaatin kanssa.

Lähde: https://www.meillakotona.fi/reseptit/raviolilasagne?fbclid=IwAR2zj06huuJWMWm3IzwV1JaCJVO1GhX4KSMxtdIh1pVd6RyBLvXX8YLOLNA